Paris-Roubaix -suurklassikon maisemissa

 

Edellisessä postauksessa pyöräiltiin Mont St. Michelin maisemissa. Samalla kesälomamatkalla poikettiin myös Belgiassa eikä pyöräilyn ystävä tietenkään voinut olla käymättä samalla Belgian rajan tuntumassa sijaitsevassa Roubaix'n kaupungissa, jonka velodromille suurklassikoiden kuningatar, Paris-Roubaix aina päättyy. Paris-Roubaix on yksi viidestä pyöräilyn suurklassikosta eli monumentista. Muut ovat Milano-San Remo, lempinimeltään La Primavera eli Kevät, Belgiassa poljettavaa Ronde van Vlaanderen (Flanderin kierros), niin ikään Belgiassa ajettava Liège-Bastogne-Liège sekä lokakuussa poljettava ja käytännössä World Tourin kilpailukauden päättävä Lombardian ympäriajo Italiassa. 

Lempinimellä "Pohjoinen helvetti" tunnettu Paris-Roubaix ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1896 ja se on vanhimpia ja arvostetuimpia pyöräilykilpailuja. Vuoteen 1965 lähtö tapahtui Pariisista. 1966-1975 lähtöpaikkana toimi Chantilly ja vuonna 1976 Senlis. Sen jälkeen matkaan on aina polkaistu Compiègnen kylästä, joka sijaitsee reilu 80 km pohjoiseen Pariisista.

 

Saapuminen velodromille

Velodromin sisäänkäynnin vieressä oleva komea muistomerkki

Velodromin nurmikkoa kunnostettiin

Muutama pyöräilijä ottamassa tuntumaa legendaarisesta verlodromista

 

Paris-Roubaix’n valtti ovat mukulakiviosuudet, joita reitillä on nykyisin kolmisenkymmentä, ja niiden yhteispituus on yleensä reilu 50 kilometriä. Vuonna 1968 mukulakiviä rynkytettiin ennätykselliset 100 km. Historian saatossa reitin pituus on vaihdellut 250 ja 280 km:n välillä. Nykyisin pituus on 260 km;n tienoilla.

Paris-Roubaix -kisa sai alkunsa Roubaix'ssa syntyneen ja vaikuttaneen tekstiliitehtailija Théodore Viennen ja tämän liikekumppanin Maurice Perezin aloitteesta. Molemmat olivat innokkaita pyöräilyn ystäviä ja heidän myötävaikutuksellaan rakennettiin Roubaix'hen velodromi 1895. Ensimmäisen Paris-Roubaix'n voiton vei saksalainen Joseph Fischer. Hän kulutti aikaa 280 km:n pituiseen reittiin 9 tuntia 17 minuuttia, keskinopeuden ollessa 30,162 km/h. Huimaa vauhtia sen aikaisilla välineillä! Vuonna 1943 kisan maalina oli sama paikka kuin nykyään: Vélodrome André-Petrieux. Tämä betoninen vuonna 1936 valmistunut uusi velodromi on saanut nimensä Roubaix'n varakaupunginjohtaja André Petrieux'n mukaan, jonka vastuulle kuului urheilu. André ja hänen samanniminen isänsä olivat innokkaita pyöräilyn ystäviä ja pitivät yhdessä bistroa velodromin nurkilla.

Saapuessamme velodromille siellä oli parhaillaan menossa keskusnurmikon kunnostustyöt, mutta onneksi portit olivat auki ja päästiin sisään. Oli hieno hetki astua tähän legendaariseen urheilupyhättöön. Tunnelmaa tosin hieman latisti ympäristön sottaisuus: kaikkialla lojui pulloja, roskia ynnä muuta törkyä. Tarkkaillessamme tilannetta velodromille pöllähti kolme harrastajapyöräilijää harjoittelemaan loppukiriä ja voitontuuletuksia. Muistivat varmasti kehua kavereilleen kokemuksellaan! Olisi ollut kiva itsekin päästä tykittämään velodromilla, mutta velodromin lähellä sijaitsevat pyörävuokraamot olivat kiinni, kun he olivat kuskanneet kalustonsa Atlannin rannikolla sijaitsevaan Deauvillen kaupungissa juuri sinä viikonloppuna järjestettäviin triathlon-kisoihin. Normaalisti Roubaix'n velodromin lähellä sijaitsevilla pyörävuokraamoilla (rent a road bike) on hyvä tarjonta pyöriä.

 

Espace Charles Crupelandt

Paris-Roubaix -kisan historian ensimmäinen voittaja oli Saksan Joseph Fischer

Belgialainen Tom Boonen voitti kisan peräti neljä kertaa

Varsinaisen sisääntuloportin pielessä on sadannen Paris-Roubaix -kisan kunniaksi pystetty muistomerkki vuodelta 2002, jonka ohi ajajat sujahtavat velodromille. Mukulakiveä esittävä valtava järkäle on yksinkertaisuudessaan oivaltava ja ainakin varmasti turvassa varkailta.

Lopuksi kävimme vielä Espace Charles Crupelandt -puistokäytävällä, jota pitkin kilpailijat polkevat ennen saapumistaan velodromille. Tälle kisan viimeiselle mukulakivisektorille ovat kaikki entiset Paris-Roubaix'n voittajat saaneet nimellään varustetun kiven. Täällä voi aistia pyöräilyn historiaa. Velodromin läheisyydestä ei löytynyt kahvilaa, joten ajettiin sitten saman tien naapurimaahan asti nauttimaan Belgian kuuluista vohveleista.

Energiatankkauksen jälkeen suunnattiin Paris-Roubaix -kisan kuuluisammalle osuudelle, Arenbergin metsään testaamaan mukulakiviä  pyörän selässä. Tästä kokemuksesta kerron seuraavassa postauksessa.

 

Belgialainen vohveliannos oli herkullinen energiapommi