Vuorovetten vaihtuessa - Mont St. Michel

Tänä vuonna kesälomatka suuntautui luoteis-Ranskaan. Yksi reissun kärkikohteista oli Normandian rannikon edustalla sijaitseva luostarisaari Le Mont St. Michel, joka ympäroivine merenlahtineen kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Ranskan ympäriajon reittikin on kulkenut tätä kautta, tosin vain kolme kertaa. Viimeksi se tapahtui vuonna 2016, jolloin Tour de France polkaistiin liikkeelle saarelta. Puitteet on kyllä upeat, toivottavasti Tour palaa taas piakkoin tänne.

Mont St. Michel on kooltaan seitsemän hehtaaria ja sen korkein kohta 92 metriä merenpinnasta. Mont St. Michel on Ranskan vilkkaimpia turistikohteita. Vuoroveden armoilla olevalle saarelle johti aiemmin pengertie, mutta nykyään sinne pääsee vuonna 2014 rakennettua siltaa pitkin joko bussilla, kävellen tai pyörällä. Kuinkas ollakaan, valitsimme kulkuvälineeksi pyörät!

 

Mont St. Michel ja sinne johtava silta

Kulkupelit

Saari heittää varjonsa lahden ylle

Majapaikkanamme oli Voiles Vertes -niminen Bed & Breakfast -tyyppinen paikka, ranskalaisittain chambre d'hôtes, jota emännöi englantilaisrouva Marianne. Huone oli upean siisti, talossa oli vain kaksi huonetta, ja sillä hetkellä me olimme paikan ainoat asukkaat. Ylen ystävällinen emäntä tarjoili croissant-aamiaisen lasiterassilla, jossa kahvia juodessamme saatoimme ihastella paikan upeaa puutarhaa.

Aamiaisen jälkeen Marianne kaivoi tallistaan pyörät, jotka olivat peräisin ranskalaisen urheilutarvikejätin Decathlonin valikoimista. Vuokrapyörät olivat ihan kelpo menopelit, hieman kitisevät ketjut olisivat tosin kipeästi kaivanneet voitelua. Mont St. Michelille johtava pyöräreitti lähti aivan majapaikkamme kulmalta. 

 

Pyöräreitti lähti aivan majapaikan ovelta

 

Pyörätie kulkee Couesnon-joen viretä

 

Voie verte

 

Mont St. Michel näkyy kauas

 

Ajattelimme heti aluksi polkea suoraan saarelle, jonne majapaikasta oli kahdeksisen kilometriä. Pyörätie seurailee Couesnon-jokea, jonka varressa on leppoisaa ajella. Osa matkasta on soratietä, joka kuuluu voie verte -nimellä kulkeviin reitteihin. Nämä vanhoja radanpohjia pitkin kulkevat väylät ovat suosittuja ulkoilureittejä Ranskassa. 

Merestä kohoava kalliosaari näkyy kauas, kymmenien kilometrien päähän eikä eksymisen vaaraa ole. Alueella liikkuvalle saari on oivallinen kiintopiste, sitä on vaikea kadottaa näkyvistä. Pyörällä pääsee saarelle saakka, mutta tässä on tiettyinä aikoina joitakin rajoituksia, jotka kannattaa selvittää etukäteen.  Päiväsaikaan saari pursusi turisteja, mutta luostariin sisäänpääsyjonoa ei ollut lainkaan, vaikka luostarin kirkossa oli alkamassa sunnuntaimessu.

Saari tuli tunnetuksi Le Mont St. Michelinä 700-luvun alussa. Tarinan mukaan Avranchesin piispa Pyhä Aubert oli nähnyt näyn arkkienkeli Mikaelista, joka käski piispaa rakentamaan pyhäkön. Kun Aubert vatuloi homman kanssa, arkkienkeli hermostui ja poltti sormellaan reiän piispan kalloon. Johan alkoi kirkko valmistua, ja saari nimekseen Pyhän Mikaelin vuori. Aiemmin se oli tunnettu nimellä Mons Tumba (ra. Mont Tombe) "Hautavuori". Mont St. Michelillä on pitkä ja vaiheikas historia, se on toiminut mm. luostarina, vankilana ja pyhiinvaelluskohteena.

Kun olimme nuohonneet luostarin joka kolkan, nautimme yhdessä saaren lukuisista ravintoloista galettet. Kyytipoikana oli paikallista siideriä. Normandia on tunnettu siidereistään ja niitä saa täällä joka paikasta. Lounaan jälkeen hyppäsimme taas pyörän selkään. Vuorovesi oli vetäytynyt kauas merelle, kilometrien päähän. Kaukana näkyi ihmisryhmiä talsimassa merenpohjan mudassa. Nämä olivat opastettuja retkiä, yksin ja omin päin ei sinne ole syytä lähteä. Aivan pääportin tuntumaan vesi yltää harvoin, joten piti totta kai huristella pyörällä meren pohjassa. Ainutkertainen kokemus!

 

Saarelta on huikeat maisemat

 

Luostarin ristikäytävä

Galette ja paikallista siideriä

Pyöräilyä meren pohjalla

 

Alueella kulkee myös maastoreittejä

 

Saarelta poljettiin Beauvoirin kylään, jossa nautittiin jälkiruokakahvit sekä paikalliset pullat nimeltä Kouign amann. Kahvilan kulmalla pönötti patonkiautomaatti, josta olisi voinut napata patongit mukaan mutta tällä kertaa tyydyimme vain ihastelemaan laitetta. 

Kahvin jälkeen lähdettiin polkemaan tietä, joka vei viljelysten keskelle. Tasaisen lättänää aukeaa riitti loputtomiin, ja vaikka mäkeä täältä on lähes mahdotonta löytää, vastatuuli oli niin ankara, että tuntui kuin olisi kavunnut jyrkkää vuorinousua. Asvalttiosuuden jälkeen painelimme heinikossa kulkevalle reitille tai pikemminkin polulle, jossa maastopyörä olisi ollut omiaan. Muutamia kävelijöitä tuli vastaan, muita pyöräilijöitä ei täällä näkynyt. Maasto-osuuden jälkeen palattiin Couesnon-joen varteen voie verte -reitille ja poljettiin tutustumaan Pontorsonin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee n. 10 km:n päässä Mont St. Micheliltä.

Pontorsonista palattiin majapaikkaamme ja illalla lähdettiin uudestaan fillaroimaan Mont St. Michelille. Tällä kertaa oli nousuveden aika, ja vesi tuntui nousevan melkein silmissä. Illan tummetessa turistien virta oli hyytynyt ja saaren kapeilla kaduilla oli tilaa käyskennellä. Tosin vain muutama ravintola oli enää auki. Vietimme kalliosaaren luona hyvän tovin kruisaillen. Polkiessamme takaisin majapaikkaamme pysähdyimme väliä väliä ihastelemaan auringonlaskussa kylpevää Mikaelin saarta.

 

Iltahämärissä