Pyörällä Tukholmassa
Syyskuussa teimme pitkästä aikaa ulkomaanmatkan, jota voi hyvällä omallatunnolla nimittää lähimatkailuksi, sillä kyseessä oli päiväristeily Turusta Tukholmaan. Liput oli ostettu puolitoista vuotta sitten, mutta vasta nyt oli mahdollista käyttää ne. Emme olleet matka-aikeinemme yksin, sillä laivaterminaali oli perjantai-iltana tupaten täynnä väkeä, mikä tuntui erikoiselta eristyksissä olon jälkeen.
Tukholman laivasatamasta tallustimme aamuhämärissä aivan rauhassa kaupungin tyhjiä katuja pitkin Sheraton-hotellin aamiaiselle, jota nautimme hartaasti. Tukholmassa oli edelleen suosituksena, että joukkoliikenteen käyttöä vältettäisiin. Alkuperäisenä tarkoituksena oli ottaa kaupunkipyörät, mutta kaupunkipyöräjärjestelmää ei Tukholmassa ole käytössä tällä hetkellä. Uudet sähköiset kaupunkipyörät ovat tulossa keväällä 2022. Kesäkauden päätyttyä ei ollutkaan ihan helppoa löytää avoinna olevaa pyörävuokraamoa. Marssimme siis Östermalmille vuokraamaan pyörät Strandvägenillä sijaitsevasta Rent a Bike -liikkeestä. Päädyimme valitsemaan maastopyörät, vaikka vuokraamossa tarjolla olleilla citybikellakin olisi pärjännyt. Näillä niin kutsutuilla maastopyörillä ei olisi tullut mieleenkään lähteä maastoon. Vaikutti siltä, ettei niitä ollut huollettu ihan lähiaikoina. Rungot olivat pahasti kolhiintuneet ja ketjut kitisivät kuin syötävä. Yhden pyörän päivävuokra oli 35 euroa, hinta sisälsi myös kypärän ja järeän U-lukon.
Kuninkaanlinna |
Hyppäsimme satulaan suuntana Skogskyrkogården. Oli hieno huomata, että keskustan pyöräkaistoilla matkanteko oli vaivatonta ja tuntui turvalliselta, vaikka liikenne oli vilkasta. Yllätys oli myös se, miten mutkattomasti valtavan rakennustyömaan kourissa olevan Slussenin ohitus sujui. Kun seurasi kylttejä, ei ollut oikeastaan eksymisen mahdollisuutta. Opasteet olivat koko kaupungin alueella aivan ensiluokkaiset.
Skanstullin silta oli nähtävyys jo itsessään. Sinne oli melkoinen nousu, eikä ankara vastatuuli ainakaan yhtään helpottanut menoa. Korkealta sillalta näkyi todella kauas. Jonkin matkaa sillan jälkeen saavuttiin Globenille, josta pyörätie jatkui vilkkasliikenteisen Nynäsvägenin vieressä. Nynäsvägeniltä käännyttiin vasemmalle Sockenvägenille, joka johti suoraan määränpäähän Skogskyrkogårdeniin.
Globen |
Eteläisessä Tukholmassa Gamla Enskeden kaupunginosassa sijaitseva Skogskyrkogården on hautausmaa ja kirkkopuisto, jonka ovat suunnitelleet arkkitehdit Gunnar Asplund ja Sigurd Lewerenzt. Vuonna 1920 käyttöön vihitty Skogskyrkogården otettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1994. Noin sata hehtaaria käsittävällä hautausmaalla on satatuhatta hautapaikkaa. Hautausmaan tunnetuin asukas on näyttelijätär Greta Garbo, jonka hauta sijaitsee pienellä vehreällä kukkulla. Paikka oli helppo bongata väenpaljouden perusteella. Vehreässä kirkkopuistossa oli mukavan rauhallista ajella. Alueella on useita arkkitehtonisesti mielenkiintoisia kappeleita.
Skogskyrkogården otettiin Unescon maailmanperintökohteeksi 1994 |
Almhöjden eli Jalavakumpu |
Gretan Garbon luota poljimme puiston opastuskeskukseen. Sää oli aurinkoinen ja niin lämmin, että kahvit juotiin opastuskeskuksen ulkoterassilla. Kahvien jälkeen poikettiin myös muslimien ja juutalaisten hautausmaalla.
Kirkkopuistosta päätimme ajaa takaisin eri reittiä. Kapea pyörätie puikkelehti rautatien vieressä olevassa puistossa. Lopulta reitti vei vanhalle Skansbron sillalle. Hammarbyn kanaalin ylittämisen jälkeen lähdimme seuraamaan kanaalin vartta. Matkalla huomasimme, että isot, korkeamastoiset purjeveneet odottelivat Danviksbron läheisyydessä. Jäimme tarkkailemaan tilannetta, ja pian läppäsilta avattiin ja veneet pääsivät jatkamaan matkaa. Meidän matkamme jatkui Vikingin terminaalin ohi Slussenille ja edelleen Riddarholmenin kirkolle. Fillarit lukittiin kirkon edessä oleviin kiinteisiin pyörätelineisiin. Upeaan kirkkoon on haudattu Ruotsin hallitsijat vuonna 1632 kuolleesta Kustaa II Adolfista Kustaa V:een saakka, joka kuoli vuonna 1950, lukuun ottamatta Kustaa II Adolfin tytärtä, kuningatar Kristiinaa, joka on haudattu Rooman Pietarinkirkkoon.
Riddarholmenin kirkon jälkeen olikin jo aika suunnata lyhintä tietä pyörävuokraamoon palauttamaan pyörät. Luovutettuamme pyörät lähdimme lampsimaan laivaterminaaliin. Päivän pyöräilyn (25 km) ja kävelyn (12 km) jälkeen unta ei laivan hytissä tarvinnut liiemmin houkutella.
Hammarbykanalen |
Norra Hammarbyhamnen |
Danviksbron läppäsilta |
Riddarholmenin kirkko |
Silja Galaxy |
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista25 km huoltamattomalla maastopyörällä on kelpo päivämatka!
VastaaPoistaKyllä sillä kaupungissa pärjäsi ihan hyvin, mutta pitäisihän vuokrapyöriä paremmin huoltaa.
PoistaKyllä sillä kaupungissa pärjäsi ihan hyvin, mutta pitäisihän vuokrapyöriä paremmin huoltaa.
Poista