Pyreneiden kutsu - pyöräilyä Tour de Francen maisemissa osa 2: Paluu Col du Tourmalet'lle

 

Poljin ensimmäisen kerran Tourmalet'lle vuonna 2014. Nyt yhdeksän vuoden tauon jälkeen olin jälleen Pyreneiden jättiläisen juurella. Matka alkoi Luz St. Sauveurin kylästä. Nousun ensimmäinen kilometritaulu, joka näyttää myös keskijyrkkyyden, sijaitsee juuri ennen Esterren kylää. Otin taulun edessä suunnilleen samanlaisen kuvan kuin edellisellä kerralla. Pyöräilijöitä oli liikkeellä mutta ei tungokseksi asti. 

 

Näkymä Tourmalet'n rinteiltä länteen, Luz St. Sauveurin kylän suuntaan

 

Kilometrin välein pystytetyissä kylteissä mainitaan jäljellä oleva matka huipulle, korkeus sekä seuraavan kilometrin keskijyrkkyys


Col du Tourmalet on Ranskan Pyreneiden korkeimpia solateitä ja Tour de Francen yksi ikonisimmista vuorinousuista. Tourmalet'n tarina Tour de Francessa alkaa vuodesta 1910. Tour de Francen perustajan Henri Desgrangen oikea käsi, Alphonse Steinès halusi taivuttaa Desgrangen ottamaan Pyreneet mukaan reitille. Steinès kävi katsastamassa reitin etukäteen, mutta lumen takia autolla ei päässyt ylös saakka, joten hän tarpoi hangessa huipulle paikallisen paimenen johdolla. Seuraavana päivänä hän sähkötti Pariisiin, että nousu on ajettavissa. Tarina on vuosien saatossa värittynyt ja siitä kiertää eri versioita kuin antiikin mytologisista tarinoista ikään. Esimerkiksi Steinésin sähkösanomassaan mainitsemat Espanjan puolelta alueelle vaeltavat karhut ovat tarinoissa muuttuneet Tour de Francen pyöräilijöitä vaaniviksi pedoiksi. Karhuja ei pyöräilijän ainakaan nykyään tarvitse pelätä, mutta lehmistä ja lampaista varoittavista kylteistä on syytä ottaa vaari.

Octave Lapize - Tourmalet'n ensimmäinen valtias 

Tourmalet teki siis ensiesiintymisensä Tourissa 1910 ja ensimmäisen sen valloitti ranskalainen pyöräilijä Octave Lapize. Hän saapui huipulle pyörää työntäen, vain muutama kilpailija polki ylös saakka. Kisan kymmenennellä, 326 km:n mittaisella etapilla oli muitakin nykyään legendan maineessa olevia vuoria, kuten Col d'Aspin ja Col d'Aubisque. Rankan reitin aiheuttamien kärsimysten keskellä Lapizen kerrotaan huutaneen järjestäjille: "Murhaajat!". Lapize lopulta voitti etapin ja koko Tourin. Hävittäjälentäjänä kunnostautunut Lapize sai surmansa ensimmäisessä maailmansodassa, kun hänen lentokoneensa ammuttiin alas. Tourmalet'n huipulla kohoaa Lapizen kunniaksi vuonna 1999 vihitty suuri patsas nimeltä Le Géant du Tourmalet ”Tourmalet’n jättiläinen”. Patsas viedään huipulle aina kesäksi. Kun palasin Tourmalet'lle yhdeksän vuoden jälkeen huipulle oli käynnissä suuret kunnostustyöt ja patsas seisoi eri paikassa kuin edellisellä kerralla. Tämän vuoden Tour de Francen tv-kuvien perusteella ratkaisu näyttää olevan pysyvä. 

Lähestyminen lännestä

Luz St. Sauveurista nousu on hieman vaativampi kuin Sainte-Marie-de-Campanin kylästä lähestyttäessä. Jyrkkyys on samaa luokkaa, mutta pituus on n. 19 kilometriä, itäpuolelta matkaa kertyy 17,2 km. Itäpuoli on kenties kuuluisampi, erityisesti vuoden 1913 Tourin tapahtumien ansiosta. Ranskalainen Eugène Christophe johti Touria 18 minuutilla Tourmalet’n huipulla. Laskussa häneltä kuitenkin hajosi etuhaarukka. Christoph tallusti yli 10 km pyörä olalla alas Sainte-Marie-de-Campanin kylään ja takoi itse uuden etuhaarukan kylän sepän pajassa. Hänelle lätkäistiin 10 minuutin aikasakko, koska muuan pikkupoika oli auttanut hänen sepänpuuhiaan puhaltamalla palkeilla ilmaa ahjoon. Maaliin hän saapui nelisen tuntia etapin voittajan jälkeen. Myöhemmin aikasakkoa pienennettiin 3 minuuttiin. Christophe oli lopulta Tourin kokonaistuloksissa seitsemäs. Sainte-Marie-de-Campanin kylästä löytyy Eugène Christophen patsas, jossa Christophe seisoo pyörän etuhaarukkaan kädessään, sekä muistolaatta entisen sepänpajan seinässä. 

 

Eugène Christophen patsas Sainte-Marie-de-Campanissa

 

Barèges


Yksi nousun harvoista mutkista

 

"Lähes tasaista"

Kaltevuus hämää

Reilun 7 km:n kohdalla saavutaan Barèges'n kylään, jossa oli tehty uusia liikennejärjestelyjä sitten viime kerran. Kylän keskustan läpi ylöspäin johtava tie on nyt yksisuuntainen, alaspäin tultaessa keskusta kierretään toista kautta. Heti kylän jälkeen on jonkin aika tiukkaa nousua. Vähitellen helpottaa ja saa nauttia pienenpienestä myötämäestäkin juuri ennen Auberge La Couquellea. Majatalo tarjoaa paikallisia herkkuja ja terassilla voi ihailla upeita vuorinäkymiä. 

Majatalon jälkeen tulee pari virkistävää serpentiinimutkaa. Tourmalet’lla on yhteistä Provencen jättiläisen Mont Ventoux’n kanssa se, ettei serpentiinimutkia liiemmälti ole. On uuvuttavaa nähdä nousun jatkuvan kauas eteenpäin, lähes loputtomiin. Omalla kohdallani raastavin fyysisesti ja henkisesti oli tällä kertaa n. 13-14 km:n pätkä. Auringon paahteessa aurinkorasva valui silmiin ja tuska oli hirmuinen, kuten selostajalegenda Peter Selin asian ilmaisee. Matka tuntui etenevän etanan vauhdilla, vaikka tie näytti melkein tasaiselta. Alaspäin lasketellessa tajusi, että jyrkkyyttä riitti vaikka muille jakaa. Nousun kaltevuus kummasti hämäsi eikä tämä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näin kävi.

Noin pari kilometriä ennen huippua tien vasemmalla puolella on levike, joka on mainio kuvauspaikka. Odottelin siinä tallikavereitani ja ihailin huikaisevia näkymiä. Tältä puolelta maisemat ovat vielä kauniimmat kuin itäpuolelta, sillä täällä ei ole La Mongien hiihtokeskuksen kaltaista maiseman rumentajaa. Kaksi viimeistä kilometriä ovat nousun tiukimmat, mutta tieto maalin läheisyydestä on erinomainen kannustin.

Huipulla pidettiin pakollinen kuvaustauko ja seurattiin muiden pyöräilijöiden saapumista. Sitten geeli kitusiin, sanomalehti paidan alle ja painovoimalla takaisin alas.


Tiimimme poseeraa Octave Lapizen kanssa

 

Bar Restaurant du Col du Tourmalet

 



 

Teknisiä tietoja

 

Korkeus: 2115m                                                 

 

Luz-Saint-Sauveur -Tourmalet 

Nousun pituus:     n. 19 km 

Nousumetrit:        1405 m 

Keskijyrkkyys:      7,4% 

Suurin jyrkkyys:    10%*                                                                  

 

Sainte-Marie-de-Campan - Tourmalet

 Nousun pituus:    17,2 km 

 Nousumetrit:       1265 m

 Keskijyrkkyys:      7,4%       

 Suurin jyrkkyys:    10%*                                                  

 * Luvut hieman vaihtelevat eri lähteissä. Esim. jyrkimmät kohdat (molemmilla puolilla) ovat joidenkin tilastojen mukaan 13%.

Kommentit

Suositut tekstit